Hallitus tahtoo TAAS lisätä byrokratiaa

Muistan hallituspuolueiden puhuneen byrokratian vähentämisestä ja työpaikkojen luomisesta. Silloin ei vielä huomattu kertoa, ettei se koske työttömiä. Työttömien kohdalla ollaan toistuvasti valmiita lisäämään byrokratian määrää. Perusteluksi riittää mahdollisuus kyykyttää jo ennestään heikossa asemassa olevia ja mahdollisuus näyttää kansalle kuinka vatuloinnin sijaan toimitaan. Hallituksen haluista riippumatta työmarkkinoiden suurin ongelma on edelleen työpaikkojen ja työttömien suhdeluku. Se suhdeluku ei muutu paremmaksi, vaikka työttömät kirjoittaisi kuinka monta työhakemusta kuukaudessa. Hakemusten määrä ei lisää työpaikkoja. Suhdeluku ei myöskään muutu paremmaksi siitä, että vain 11 hakemusta lähettänyt menettää ainoan tulonsa ja päätyy viimesijaisen toimeentulotuen asiakkaaksi. Tämä on niin älyllisesti laiskaa politiikkaa halitukselta, ettei ole todellista.

Työttömien pakkoaktivointi on ensisijaisesti pelkkää mielikuvapolitiikkaa. Työtä haetaan jo nyt niin aktiivisesti, että useisiin ihan tavallisiin työpaikkoihin tulee satoja hakemuksia. Vaikka hakija täyttäisi kaikki ilmoituksessa luetellut kriteerit, se ei takaa edes haastatteluun pääsemistä. Lisäämällä hakemusten määrää pakottamalla työttömiä hakemaan paikkoja, joihin heillä ei ole riittävää pätevyyttä, kokemusta tai edes motivaatiota, ei ratkaista yhtäkään ongelmaa. Tilanteessa jossa työnantajalla on varaa valita satojen tai vähintään kymmenien hakijoiden joukosta parhaat, pakosta hätäisesti roiskaistulla hakemuksella ei saada aikaan kuin haittaa kaikille osapuolille. Viime kädessä tämä johtaa työnantajien haluttomuuteen ilmoittaa avoimista paikoista. Yksikään rekrytointia tekevä ei halua pakkotoimien vuoksi hakeneiden ”turhia” hakemuksia riesakseen.

Mitä tulee aktivointiin, suurin syy työttömien syrjäytymiseen ei ole työn tai tekemisen puute, vaan rahan puute. Jos hallituksen motiiviina on työllistää enemmän työttömiä, tulisi jatkossa panostaa enemmän työttömien osaamisen, työkyvyn ja itseluottamuksen ylläpitämiseen. Se toteutuu parhaiten tarjoamalla siihen todellisia mahdollisuuksia kuten opiskelu, liikuntasetelit ja tukea työpaikan löytämiseen.

Seuraa minua somessa

Nyt voit seurata minua myös Facebookissa. Käy tykkäämäässä sivusta.

Isabella Hautala, politician

&

Twitterissä

IsabellaHautala@QueenIsabellah

Varhaiskasvatuksesta jokalapsenoikeus

Avoimen perhekerhon satoa

Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus osallistua kunnan tarjoamaan varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatus voi olla joko avointa toimintaa, päivähoitoa tai kaikkea siltä väliltä. Naantalissa on tällä hetkellä monipuolista, oman kokemukseni perusteella laadukasta avointa toimintaa. Kaupungin palveluiden lisäksi seurakunnilla on paljon toimintaa alle kouluikäisille lapsille. Peruspaketti on siis ihan hyvällä mallilla, mutta avoimen toiminnan ryhmiin on usein enemmän halukkaita kuin on paikkoja. Se todennäköisesti kertoo siitä, että palvelut on laadukkaita. Siitä huolimatta törmään usein siihen, että päiväkerhotoimintaa pidetään toisarvoisena puuhasteluna jolla ei ole mitään tekemistä varhaiskasvatuksen kanssa. Näin ajattelee usein ne, joilla ei ole käyttökokemuksia kyseisistä palveluista.

Kahden alle kouluikäisen lapsen äitinä, olen ehtinyt kiertää lähestulkoon kaikki Kanta-Naantalin alueen kerhot ja avoimet toiminnat. Jokaisessa on ollut koulutetut, ammattitaitoiset ja erittäin kokeneet ohjaajat. Toiminta on ollut monipuolista, hyvin suunniteltua ja aidosti lapsilähtöistä. Avoimen varhaiskasvatuksen järjestäminen on kunnalle täysin vapaaehtoista. Sen vuoksi kunnalla ei ole velvollisuutta huolehtia, että kaikki halukkaat mahtuu mukaan. Avoimet varhaiskasvatuspalvelut voidaan lakkauttaa milloin vain, jos päätöksentekijät näin toivoo. Avoimet palvelut eivät myöskään ole kaikille avoimia, sillä päivähoidossa olevat on rajattu sen ulkopuolelle. Myös ne joiden subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta on rajattu.

Päivähoitoon sen sijaan, on jokaisella lapsella edelleen subjektiivinen oikeus. Vaikka joidenkin lasten oikeutta rajattiin osa-aikaiseksi, heillä on edelleen oikeus hoitopaikkaan. Naantalin kaupungin päiväkerhoon osallistuminen maksaa 30€/kk, mukaan viedään omat eväät ja kerhoihin on jonoa. Tämä samaan aikaan kun perhe voi viedä lapsen päiväkotiin, josta kunta on velvollinen tarjoamaan paikan viipymättä. Siellä saa aamupalan, lounaan ja välipalan lisäksi vähintään 20 h varhaiskasvatusta ja hinta on pienituloiselle perheelle parhaimmillaan 0€/kk. Samalla tässä kaupungissa puhutaan varhaiskasvatuksen säästöistä. En ole talousguru, mutta tuottajan korkeakoulututkinnon suorittaneena väitän ymmärtäväni sen verran talousasioista, että voin kutsua tätä systeemiä hölmöksi. Jos subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on tuottanut säästöjä, ne tulisi välittömästi ohjata avoimen varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja laajentamiseen.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen yhteydessä MLL Naantalin hallitus vetosi kaupungin päätöksentekijöitä jättämään rajaus tekemättä. Meidän painoarvo lapsiperheiden arjen asiantuntijoina ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan päätöksentekijöitä. Halu rajata oli kova ja siirryimme niiden kuntien joukkoon jossa lasten oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen on kiinni vanhempien työmarkkinatilanteesta. Jos joku rajauksen puolesta äänestäneistä nyt vaalien alla haluaa profiloitua lasten puolesta puhujaksi, kysyn vain, miksi lasten etu ei silloin kiinnostanut? MLL Naantali tarjosi monenlaisia vaihtoehtoja rajaamiselle. Vaihtoehtoja joita oli testattu muissa kunnissa ja todettu toimivaksi, sekä vaihtoehtoja joihin meillä Naantalissa olisi ollut puitteet jo valmiina. Vaihtoehtoja jotka olisi olleet talouden kannalta järkevämpiä. Mikään ei pysäyttänyt hallituksen koneistoa joka ajoi rajauksen maaliin Naantalissa, kaupungissa johon ”kaivataan enemmän lapsiperheitä”.  

En ole edelleenkään sitä mieltä, että pieni lapsi tarvitsee 10 tunnin päiviä kodin ulkopuolella, isoissa ryhmissä pärjätäkseen elämässä. En myöskään osta sitä puhetta jossa väitetään, että rajaus tehtiin lapsen etua ajatellen, ”oikeus omiin vanhempiin” ajatuksella. Uskon että kokonaiskuva lapsiperheiden arjesta oli täysin hukassa kun tämä rajaus ajettiin läpi. Olen täysin vakuuttunut, että säästötavoite olisi toteutunut paremmin kehittämällä palvelukokonaisuutta, kuin leikkaamalla marginaalisen ryhmän päivähoito-oikeutta. Jatkossa voi vain toivoa, että kiinnostus lasten ja perheiden hyvinvointiin kantaa yli vaalien.

TE-palveluiden miinoittama polku

...jatkoa inhorealistiselle kannustinloukkuja käsittelevälle kirjoitukselleni.

Hain opiskelemaan sosiaalityön aineopintoja, tähtäimenä maisteriopinnot. Pitkän prosessin jälkeen sain oikeuden suorittaa ne ns. erillisopintoina. Aineopintoihin ei voi saada opintotukea, vaikka minulla on opintotukikuukausia jäljellä. Päätin hakea oikeutta omaehtoiseen opiskeluun työttömyyskorvauksella. Hain ja sain kielteisen päätöksen. Perusteluissa mainittiin, ettei koulutus johda lyhyellä aikavälillä työllistymiseen sekä puutteellinen määrä opintopisteitä/kk. En tiedä millä laskukaavalla siitä saatiin alle 5 op/kk enkä lähde nyt sitä spekuloimaan.

Se mitä tapahtui seuraavaksi on asian ydin. Minulle tuli selvityspyyntö, siitä olenko enää työnhakija kun opiskelen? Olenko valmis vastaanottamaan töitä? Vastasin juuri koko viikonlopun töissä olleena selvityspyyntöön, että kyllä olen valmis hakemaan ja vastaanottamaan töitä. Selvityspyyntöön liittyen sain tietää, että työttömyyskassani saattaa katkaista tuen selvitysten ajaksi. Selvitys on nyt kestänyt tovin ja aloin itse selvittämään mikä siinä kestää ja missä nyt mennään. Vastaus oli, että selvitetään lisää. Vastasin toiseen selvityspyyntöön. Tuli vielä kolmaskin. Te-toimistosta kyseltiin mille kursseille olen ilmoittautunut ja milloin ne toteutetaan? Miten se voikaan kiinnostaa heitä niin paljon, ottaen huomioon haluttomuuden tukea opintojani? Te-toimistolla on siis aikaa selvitellä yliopiston yksittäisten kurssien aikatauluja samalla kun maassamme on yli 300 000 työtöntä.

Voitteko ymmärtää, että meillä on järjestelmä joka tarjoaa mahdollisuutta opiskella omaehtoisesti työttömyyskorvauksella? Varjopuolena kuitenkin se, että jos haet oikeutta eikä sitä myönnetä, saatat menettää oikeuden korvaukseen vaikka olet työtön työnhakija. Polku on siis miinoitettu. Osa pääsee lopulta turvaan, toiset astuu miinaan. Kuulostaako reilulta? Meidän työvoimapolitiikka ei voi olla näin lyhytnäköistä ja passivoivaa. Se on täysin kestämätöntä, että nuorten terveiden ihmisten pitäisi vain istua kotona kirjoittamassa työhakemuksia ja odottaa vastauksia. Ei työpaikkoja enää saa pelkillä hakemuksilla. On erittäin huolestuttavaa, että voimavaroja käytetään ihmisten passivoimiseen, aktivoimisen sijaan. 

Naisloukku, kannustinloukku vai köyhyysloukku?

 

Jos et vielä tiennyt, olen se kotiäiti. Juuri se...joka päätti repiä itsensä irti siitä pahamaineisesta paljon parjatusta naisloukusta nimeltä kotihoidontuki. Olin kuullut sen pitävän minua köyhyysloukussa ja toimivan minulle kannustinloukkuna, koska olen nainen. 

Hieman sattumalta sain töitä. Keikkamuotoista työtä joka ei millään tavalla vastannut koulutustani. Olin myös kuullut, ettei työttömän parane nirsoilla. Päätin olla nirsoilematta ja otin työn vastaan, vaikka en varsinaisesti työtön ollutkaan. Ennakkopuheiden perusteella kuvittelin työn olevan siinä määrin täyspäiväistä, että elän siitä saamallani palkalla sen ajan kun sitä teen, eli koko kesän. Hain ja sain lapsille päivähoitopaikat lyhyellä varoitusajalla. Saimme neuvoteltua parinsadan kilometrin päässä asuvan isovanhemman työkeikkojen ajaksi meille, hakemaan ja viemään lapset päivähoitoon. Työ siis oli sen luontoista, että jouduin olemaan pois kotoa pidempiä jaksoja kerrallaan ja puolisoni tehdessä 2-vuorotyötä. Jäin odottelemaan tietoa työvuoroista. Toki myös kyselin useampaan otteeseen. Niitä odotteli myös päiväkodin henkilökunta. Sovin päivähoidon kanssa aloitusajasta. Kyllä he hiukan ihmettelivät kun ilmestyin paikalle tuomaan lapsia, vaikka piti olla töissä. Näissä keikkahommissa kun tahtoo asiat elää. Meillä on hieno työlainsäädäntö, mutta työmarkkinoiden karussa käytännössä pätee usein aivan eri pelisäännöt. Se on ota tai jätä. 

Jouduin joka käänteessä selittelemään ihmisille, miksi en olekaan töissä vaikka piti olla. Pyydettiin tulotietoja hoitomaksuja varten. En osannut kertoa, kun en vielä tiennyt kuinka monta työvuoroa saan tehdä. Puolison osaltakin oli vaikea kertoa. Lähes nollasopimuksella tekevälle niitä omasta tahdosta riippumattomia vapaapäiviä tahtoo kertyä vaihtelevissa määrin. Selitystaakkaa tuskin vähensi sekään, että näistä vapaapäivistä saatettiin ilmoittaa vasta myöhään edeltävänä iltana, jolloin puolisokin ilmeistyi päiväkotiin "työpäivänä". Selittelin siis lisää. "Tiedä nyt sitten paljonko palkkaa on tulossa..." Tarjottiin myös vaihtoehtoa tarkistaa viimeisimmistä verotustiedoista. Mutta silloin puolison tulot oli miltei puolet enemmän. Nyt ei olisi välttämättä varaa maksaa yhtään ylimääräistä. Jatkuvan selittelyn seurauksena alkoi tuntua, että minua varmaan pidetään paatuneena mytomaanina, joka jatkuvasti sepittelee lisää satuja, vaikka puhuin totta. Oli inhottavaa joutua tavallaan puolustelemaan itseään, vaikka ei ollut tehnyt mitään muuta pahaa, kuin ottanut työtä vastaan.

Työnantajan toiveesta tein työtä laskuttamalla. Se ei ollut minulle mikään ongelma. Olen sen tyyppisellä alalla, että laskutuspalvelusta olisi varmasti hyötyä jatkossakin. Ongelma siitä tuli, kun jouduin vähäiseksi jääneiden työvuorojen vuoksi ilmoittautua työnhakijaksi TE-toimistoon. Ensimmäisessä puhelussa kerrottiin, että lisäselvityspyyntö freelance toiminnasta lähetetään. Jäin odottamaan, samalla hain kokopäivätyötä, opiskeliupaikkaa ja olin töissä.

Heinäkuussa 2016; Olin luopunut kotihoidontuesta mennäkseni töihin. Kotihoidontuesta luopumisen aiheuttama tulojen muutos, johti välittömästi asumistuen välitarkastukseen. Välitarkastusta varten oli toimitettava tulotietoja, joita minulla ei vielä ollut tiedossa. Töitä pääsin ennakkotiedoista poiketen tekemään 6 päivää kesäkuussa ja 0 päivää heinäkuussa. Päivähoitomaksut juoksi tulotietojen puuttuessa täysimääräisinä myös heinäkuun osalta. Siitä huolimatta en voinut käyttää päivähoitoa heinäkuussa, sen ollessa avoin vain lapsille joiden molemmat vanhemmat ovat töissä. Kesäkuun palkanmaksu viivästyi, verokortti oli tuntemattomista syistä parisen viikkoa kateissa välillä postilaatikko-laskutusfirma. Uuden tilaaminen ilman muutoksia, ei netin kautta onnistunut. Puhelimitse asiointi oli työn luonteen vuoksi hankalaa. Hoidin siis yksin 2- ja 5-vuotiaita lapsiani kokopäiväisesti kotona ilman tuloja ja maksoin samalla hoitopaikasta jota minulla ja lapsillani ei ollut lupaa käyttää. 

Elokuussa ei ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin ottaa vastaan tarjottu 2 vk työputki pois kotoa. Olin toivonut lasten vuoksi lyhyempiä pätkiä, niitä ei ollut tarjolla. Tilanne oli ota tai jätä. Saimme perheenä sinniteltyä kahden viikon työvuoron läpi ja tuli jo sellainen olo, että voisi ehkä huokaista ja keskittyä etsimään töitä ja selvittämään opiskelukuvioita. Lisäksi olin ajatellut tehdä oman alan töitä freelancerina. Heti kotiinpaluun jälkeen te-keskus muisti minua päätöksellä jossa oikeus työttömyyskorvaukseen oli evätty. Perustelu; en ollut vastannut kyselyyn, jota olin tiennyt odotta, mutta en koskaan saanut. Työllistyn omalla työllä ja käytän freelancer verokorttia. Mielenkiintoinen päätös ottaen huomioon, ettei minulla ole koskaan ollut freelancer-verokorttia, saati omaa yritystä. Huokaisun sijaan paljon aikaa kului tämän ja vastaavien työnteon aloittamisesta johtuvien tilanteiden selvittelyyn. TE-toimistoon oli tehtävä oikaisupyyntö. Tietojen puutteen vuoksi katkolla olevan asumistuen deadlinesta oli neuvoteltava. Laskuja lähetettävä ja kuitteja tulostettava. Unohtamatta niitä päivähoitomaksuja, joita oltiin ihan just perimässä täysimääräisinä. Tulotietoja taas kyseltiin päiväkodista minä taas selittelin. 

On syyskuun puoliväli. Olen edelleen saanut vain kesäkuun palkan kuudelta päivältä. Työttömyyskorvausta olen hakenut, mutta päätöstä en ole saanut. Asumistuki on jälleen katkolla. Puoliso tekee vuokrafirman kautta työtä, joka ei vastaa hänen koulutustaan. Tai tekee jos tarvitaan. Koskaan ei ole vielä tarvittu joka päivä. Se näkyy palkassa. Palkassa joka on lähes samaa tasoa kuin hänen ansiosidonnainen päiväraha. Mutta me ei olla niitä hallituksen mielikuvituksen luomia stereotyyppityöttömiä, joita pitää ajaa töihin kepillä. Tiedämme pitkäaikaistyöttömyyden olevan surmanloukku. Kuukauden päästä lasten 16 pv/kk päivähoitosopimukset on katkolla. Meillä kuntapäättäjät päätyi rajaamaan päivähoito-oikeutta, myös työttömien osalta. Nyt vaaditaan kirjalliset todistukset kokopäivätyöstä tai opiskelusta. Yrittäjiltä riittää tulotiedot, mutta luovan alan freelancerina olen suoraan suomeksi sanottuna kusessa. Palaan siihen aiheeseen joku toinen kerta.

Mikään ei toistaiseksi ole estänyt minua hakemasta tai vastaanottamasta töitä. Haen kokopäiväisiä, osa-aikaisia, määräaikaisia, sijaisuuksia muiltakin kuin omalta alalta. Samalla yritän luoda oman alan projekteja joiden kautta voisin itse työllistää itseni. Haen myös opiskeluoikeutta, jos sitä kautta avautuisi uusia mahdollisuuksia. Kaiken tämän keskellä minulla on jatkuvasti mielessä, että pitää edetä varovasti. Muuten voi palaa tuet. Ei saa opiskella liikaa, ettei lasketa opiskelijaksi, jos ei ole varma saako opintotukea. Ei saa tehdä liian suuria projekteja, ettei lasketa yrittäjäksi, jos ei ole varma elättääkö niillä itsensä. Entä jos saan apurahan jota hain? Uskallanko ottaa sen vastaan, vai mitä taloudellisia seurauksia siitä voi tulla? Jne.

Tarkoitukseni ei todellakaan ole kerätä säälipisteitä saati esittää marttyyria. En halua syyllistää ketään. Meillä on asiat ihan hyvin. Katto pään päällä, ruokaa eikä olla vielä edes leipäjonossa. On kuitenkin hyvä muistaa, että näin ei välttämättä kaikilla vastaavaan tilanteeseen joutuneilla ole. Haluan vain avata norsunluutorneistaan huuteleville, mitä se nais-, köyhyys- ja kannustinloukusta poistuminen joskus ihan käytännöntasolla pienen ihmisen arjessa tarkoittaa. Niitä fraaseja kun on niin helppo tuolla huudella. Moni taho on tivannut (ihan hyvässä hengessä) meiltä kuittia, tietoa ja todistusta. Yksikään taho ei ole vaivautunut kysymään, pärjäämmekö kahden lapsen kanssa, tuloilla jotka heikoimmillaan jäävät alle toimeentulotuen.

En kokenut olevani missään loukussa hoitaessani omia lapsia kotona. Päinvastoin tunsin itseni poikkeuksellisen vapaaksi. Tällä hetkellä koen olevani kaikissa mainutuissa loukuissa ja vähintään nurkkaan ajettu. Tämä oli yksittäistapaus, mutta älkää erehtykö kuvittelemaan, tämän olevan mitenkään poikkeuksellinen yksittäistapaus. En mielelläni tuo omaa yksityiselämääni näin yksityiskohtia myöten julkisesti ruodittavaksi, mutta tähän systeemiin ja asenteisiin on tultava muutos. Eikä sitä muutosta tule, jos ei kukaan uskalla puhua.

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen Naantalissa

Hallituksen säästötalkoot ovat saapuneet Naantaliin. Kouluslautakunnan esityslistalla on ehdotus päivähoito-oikeiden rajaamisesta 20 tuntiin, niiltä lapsilta joilla vanhempi on kotona työttömyyden, hoitovapaan tai muun syyn vuoksi. Tuntimäärä ei itsessään ole lapsen kannalta ongelma. Ongelmallisen ehdotuksesta tekee, ettei sen yhteydessä ole esitetty minkäänlaisia laskelmia, mahdollisista säästöistä. Esityksestä ei edes ilmene millä tavalla säästöjen olisi tarkoitus jatkossa syntyä.

Lapsia jotka käyttävät kokopäivähoitoa vanhemman ollessa kotona, on Naantalissa yhteensä n. 70. Meillä ei ole tiedossa kuinka monella heistä saattaa taustalla olla sosiaalisia tai muita perusteita kokopäivähoidolle. Todennäköisesti ns. "Lattevanhempien" määrä on pieni. Oli niin tai näin mitään laskelmia, siitä miten heidän hoidon muuttaminen osa-aikaseksi esityksessä mainituilla keinoilla toisi säästöjä, ei ole esitetty. Vaikka perheen oikeutta päivähoitoon selvittelevät työryhmät koottaisi nykyisestä henkilöstöstä, heidän selvityksiin käyttämät työtunnit olisivat pois muusta tärkeästä työstä. Byrokratian lisääminen muutaman perheen vuoksi koituu herkästi myös muiden perheiden riesaksi. Esityksen mennessä läpi ennen kaikkea työttömät työnhakijat, epäsäännöllisissä työsuhteissa olevat, freelancerit ja yrittäjät joutuisivat kiusalliseen tilanteeseen ja jatkuvan tarkkailun kohteeksi. Edellämainittujen ryhmien osalta kerran vuodessa tehtävä selvitys tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä, heidän työllisyystilanteissa tapahtuvien jatkuvien muutosten vuoksi.

Naantalin tulisi seurata lukuisia muita kaupunkeja, jotka ovat jättäneet rajauksen tekemättä. Sen sijaan meidän tulisi etsiä rakentavampia, tehokkaampia ja perheystävällisempiä vaihtoehtoja uudistaa omaa varhaiskasvatustarjontaa. Näin voimme tehdä vain tarkkailemalla nykyisiä rakenteita ja niihin liittyviä kehityskohteita. Päiväkerhojen ja osa-aikaisen päivähoidon välillä on tällä hetkellä suuri ero, tarjolla olevien tuntien osalta. Päiväkerhoissa voi käydä 9 tuntia/viikko ja päivähoidossa osa-aikaisenakin jopa 20 tuntia/viikko. Lisäksi päivähoidossa tarjoillaan lapselle valmis ateria. Tarjoamalla esim. 15 h maksutonta varhaiskasvatusta kaikille 3-5-vuotiaille lapsille ja maksullisia lisätunteja joustavasti tuloperusteisella taksalla, ohjaisimme perheitä käyttämään juuri heidän tarpeisiin sopivia palveluita. Säästöjä voi saada aikaiseksi myös kehittämällä toimintaa. Toivottavasti Naantalin päättäjät ovat rohkeita ja päätyvät kaavailtujen leikkausten sijaan kehittämään kaupunkimme varhaiskasvatuspalveluita.

Iloiset mamut, vihaiset naapurit, konepistooli ja perinteiden kunnioittaminen

Harkitsin muutaman päivää kirjoitanko tästä vai en. Somessa liikkunut kuva jossa on teksti "pian sinunkin naapurissasi asuu iloisia maahanmuuttajia", kuva konepistoolista ja "tervehdi heitä perinteitä kunnioittaen", sai minut lopulta kirjoittamaan.

Alkuviikosta eräs kantasuomalainen naapurini oli ajaa autollaan päälleni. Jos en olisi jarruttanut, pelti olisi kolissut. Alkuun kuvittelin sen olevan vahinko. Kun hän alkoi veivaamaan alas auton ikkunaa, avasin oven ottaakseni vastaan anteeksipyynnön. Sitä ei kuitenkaan tullut. Naapuri joka oli kaahannut muutaman sentin päähän autostani, jonka olin viime sekunnilla pysäyttänyt ja siten välttänyt kolarin, oli täynnä vihaa. Hän vain tuijotti kylmästi ja huusi raivon vallassa. En alkuhämmennyksestä johtuen saanut ihan kaikkea rekisteröityä, mutta viesti oli selvä. "Tämä on meidän piha ja sinä et tästä aja."

Ennen Suomea olen asunut yli 19 vuotta Tukholmassa monen maahanmuuttajan ja ruotsalaisen naapurissa, eikä yksikään heistä ole ikinä käyttäytynyt yhtä vihamielisesti minua kohtaan. Jos väittäisin, ettei maahanmuuttajanaapureiden kanssa koskaan ollut mitään ongelmia valehtelisin. Ongelmat olivat kuitenkin pieniä ja loppupeleissä harmittomia. Bengalilaisen ruoan tuoksun saa tuuletettua ulos ja pesutuvan pesukoneet voi käyttää kerran tyhjänä jos joku on erehtynyt kielloista huolimatta pesemään maton siinä. Eikä niistä jaksa edes valittaa kun naapurit ovat muuten ystävällisiä, pitävät ovia auki, hymyilevät, tervehtivät ja kysyvät kuulumisia.

Miehenikin joutui naapureiden kynsiin, kun erehtyi muutaman kerran aamulla bussille kiirehtiessään, heittämään roskapussinsa naapuritalon (saman taloyhtiön) sekajätesäiliöön. Hänelle tultiin kertomaan, että asiasta oli jo ilmoitettu isännöitsijälle. Yhteistä näissä tapauksissa on se, että meille ei koskaan aikaisemmin kukaan henkilökohtaisesti ollut asiasta huomauttanut.

En olisi voinut kuvitella, että joku ahdistuu niin paljon siitä, että ajan satunnaisesti autollani asfaltoitua pihatietä pitkin. En osannut kuvitella, että joku kokee omistavansa taloyhtiön yhteisen pihan sekä toisen pysäköintialueen halki kulkevan muutaman metrin tienpätkän saati, että joku käyttäisi aikansa vahtiakseen kuka siitä milloinkin ajaa. En myöskään olisi voinut kuvitella, että muutama sekajätesäiliöön heitetty roskapussi voisi häiritä jonkun mielenrauhaa. Nyt tiedän, sillä minua on "tervehditty perinteitä kunnioittaen". Sen perusteella voin sanoa, etten pistäisi pahaksi vaikka naapurissa asuisi iloisia maahanmuuttajia.

Lisäys: Asuu meidän naapurissa mukaviakin ihmisiä ja ihan suomalaisia.